Kolmesta kuudeksi - uusperhemeininkiä

Me saatiin pitkästä aikaa viettää Ronin ja kaikkien lasten kanssa viikonloppua yhdessä. Meillä menee onneksi samaan tahtiin lapsivapaat ja lapsipäivät. Ollaankin pyritty olemaan yhdessä mahdollisimman paljon myös lasten kanssa, sen jälkeen kun lapsille kerrottiin meidän seurustelusta. Enemmän meillä on ollut niitä päiviä, kun Roni on täällä meidän kanssa tai mie siellä Ronin ja hänen lastensa kanssa. Onneksi on myös näitä viikonloppuja, kun ollaan aivan kaikki yhdessä. Kuuden ihmisen aikataulu on välillä hauras, joten nämä yhteiset viikonloput ovat erityisen tärkeitä.

Me ollaan edetty koko perheen yhdistämisen kanssa hitaasti. Me vietettiin kaksin aika pitkäänkin omaa kuherruskuukautta. Haluttiin olla täysin varmoja toisistamme. Ja tietysti lasten reaktiot jännitti. Miten kukin ottaa uuden aikuisen elämään, saatikka paketissa kuuluvat toisen lapset. Toki mitään takeita ei ollut mistään strategiasta, että milloin ja miten on oikea aika esitellä lapsille uusi kumppani. Hitaasta etenemisestä huolimatta lapset ovat aina olleet meidän puheissa ja tulevaisuuden suunnitelmissa. On ollut tosi ihanaa, kuinka Ronille on ollut itsestäänselvää, että minun mukana tulee kaksi lasta. Ja samoin minulle on ollut selvää se, että saan tässä kolme uutta ihmistä elämääni sen yhden ihmisen sijaan.

Me vietettiin alkuun aikaa lasten kanssa ystävinä. Me jotenkin ajateltiin, että kun lapset tutustuu uuteen aikuiseen ilman mitään extroja, on turhat paineet pois niin aikuisilta kuin lapsiltakin. Lapset pääsi tutustumaan uuteen aikuiseen rauhassa ja ilman ennakkoasenteita. Kun vihdoin kerrottiin lapsille, että uusi ystävä onkin vielä jotain tärkeämpää, homma sujui mutkattomasti. Alkuun vietettiin puolikkaita päiviä yhdessä. Sitten hiljalleen kokeiltiin yökyläilyä ja nyt pitkin yhdessä (kaikki kuusi) vietetty aika on viikonloppu.

Kun kaksi perhettä yhdistää, ei voi olla ajattelematta kummankin entisiä puolisoita. Uusperhekuviossa ei olekaan vain me kaksi, sun ja mun lapset, vaan myös lasten toiset vanhemmat. Kaikkia tulisi kunnioittaa ja ottaa huomioon. Tässä koko uusperhekuviossa on niin monta palasta yhdistettävänä, joten se, että pystyy olla pyllistämättä mihinkään suuntaan ja hoitaa hommat kivuttomasti, on oma taiteenlajinsa. Minusta me saatiin hoidettua tutustuminen hyvin ja ihan kuin aikuiset.

Me ei olla koskaan puhuttu toisistamme "äiti- ja isäpuolena", vaan annetaan lasten puhutella meitä omilla nimillä. Jotenkin sellaisten nimitysten poisjättäminen on ollut meidän tapauksessa luonnollista. Roni on mun lapsille äidin poikaystävä ja he saavat itse joskus päättää, puhuttelevatko he Ronia muulla "tittelillä". Sama toisinpäin Ronin lasten kanssa. Tietenkin koen, että ollaan yhtä perhettä, mutta kaikkein eniten haluan olla Ronin lapsille tärkeä aikuinen, johon he voivat ajan kanssa luottaa enemmän ja enemmän. Mun ei tarvitse ottaa juuri sitä äitipuoli-nimitystä. Aion ja haluan olla lapsille tärkeä ja luotettava aikuinen, joka voi tarpeen tullen asettaa rajat tai joskus olla luottoihminen, jolle voi näyttää kaikki tunteensa tai kertoa vaikka salaisuuden.

Kahden perheen yhdistämisessä suurin pelko on varmasti ollut omalla kohdalla se, ettei joku tykkäisi toisesta. Tai syvemmin ajateltuna pelko siitä, että lapsella on oma ydinperheen eroprosessi kesken, jolloin uusi kumppani tai sen lapset on heittämällä ihan perseestä. Meidän onneksi - ja haasteena - kaikki lapset ovat koululaisia. Ikähaitaria toki on suurimmillaan lasten välillä kuusi vuotta. Mutta muuten olen kokenut, että kouluikäisten lasten kanssa puhuminen on helppoa. Me ollaan voitu aina puhua Ronin kanssa keskenään tunteista, mutta myös lasten kanssa.

Ehkä kaikkein tärkein seikka on kuitenkin se mun ja Ronin vanhemmuus. Me ollaan hyvä kaksikko parisuhteessa, mutta myös oiva tiimi lasten kanssa - me jaetaan. Me jaetaan samanlaiset arvot, ajatukset ja tyyli olla lasten kanssa. Me annetaan toiselle tilaa, kunnioitetaan toistemme päätöksiä ja jos esim. Roni asettaa rajoja mun lapsille, en mene sitä päätöstä pyörtämään. Meidän ei tarvitse päästä sanomaan sitä viimeistä sanaa edes silloin kun on kyse lapsista. Kun me ollaan yhdessä, ei ole mun ja sun lapset - on meidän lapset. Me voidaan olla kaikki yhdessä mutkattomasti. Voin luoda Ronille tietyn katseen ja voin luottaa, että hän ottaa kopin.



Ei kommentteja

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!